Synnytyskertomus

Mentiin 10.2.2012 aikaisin nukkumaan, kun seuraavana päivänä tiedossa käynnistys ja sairaalassa pitäis olla  klo 08:30. No olin jo luovuttanut siitä ajatuskesta, et lapsi tulis omin voimin ulos. On tää elämä niin ihmeellinen. siinä samana yönä heräsin "kuukautiskipuihin" ja päätin mennä vessaan. Vessareissulla huomasinn et limatulppa irtos ja alkoi valumaan vähäistä kirkasta verta. Pelästyin ja menin hetkeksi istumaan sohvalle. Siinä hetken oli, kunnes kipu alkoi voimistumaan. Klo 02:30 alkoi ensimmäiset supistukset. Supistuksia tuli tunnin aikana n. 6-5 min välein. En siinä sitten saanut enää nukuttua kun olin niin onnellinen ja päätin herättää Tomin. Tomin reaktio oli hyvä. Se nous samantien pystyyn ja kysy et nytkö mennään!? oli aika huvittavaa.

Mentiin olohuoneeseen ja alettiin katsomaan netflixista : Hiuskarvan varassa ja syötiin. Mua nyt ei oikeastaan kiinnostanut ollenkaan kattoo mitään tvtä, mutta mitäs muuta teet, kun ei tvstä mitään muuta tullutkaan. Ajattelin siinä, et olisin niin kauan kotona, kunnes kipu olis niin sietämätön. Katsottiin tota sarjaa ainakin 3 tunnin ajan. En kyllä voinut keskittyä mihinkään, teki niin kipeää. Menin 04:30 suihkuun. Olin lukenut, että lämmin suihku auttaa supistuksiin ja suihkussa olin vajaa tunnin. Kyllähän se hetkellisesti auttoi, kunnes tulin suihkusta ulos ja ne alko taas tuleen. Siinä vaiheessa päätin soittaa TAYS:n. Olinhan mä kuitenkin kestäny sitä kipua jo nelisen tuntia. Soitin Taysiin, et oltais tulossa sinne synnyttämään. Kätilö kyseli, että oonko ottanut särkylääkettä. Tietysti olin ottanut ja kätilö käski vielä odottamaan hetken ja katsomaan tilannetta.

Meni 40 min ja supistuksia tuli noin 4 min välein, mutta se kipu... se oli jotain niin kamalaa! En pystynyt puhumaan ja sattu niin hirveesti. En osaa edes kuvailla sitä kipua :D sanoin Tomille "Nyt lähetään!" En vaan pystynyt enää oleen kotona. No otettiin sairaalakassi mukaan ja soitin äidille et sairaalaan lähdössä. Äiti liikuttui ja toivotti onnea.

Ulkona oli pakkasta ja auto ei ollut lämmityksessä.. auto oli siis aivan jäässä ja oli hemmetin kylmä eikä auto meinannut käynnistyä. Voitte kuvitella kuinka kivaa autossa oli ku hirvee olo ja vielä olin aivan jäässä :D

Sairaalaan saavuttiin klo 05:30 ja vanha kätilö otti minua vastaan. Oli vähän kärttynen nainen ja moitti, kun olin tullut niin aikaisin. No sanoin sille miten asiaa oli ja kuinka tekee kipeetä, etten pystynyt enää olemaan kotona. Nainen naureskeli ja laitto käyrälle. Käyrällä maatessa supistuksia ei tullut enää niin säännöllisesti, mut kun niitä tuli niin kyllä kyyneleet valu. Kärttyinen kätilö tuli vaan sanomaan " lähtekää miehenne kanssa käymään aamupalalla abc:lla ja tulkaa sitten kahdeksalta takaisin"... Ahaa tässäkö pitäis vielä 2 tuntiako odottaa, että alettais tekemään jotakin.. kyllä mua otti päähän!

Lähdettiin Tomin kanssa kohti abc:ta. Abc:n pihassa alko taas ne jumalattoman pahat supistukset ja en pystynyt oleen mitenkään. Tomi lähti hakemaan meille vähän suklaata ja kahvia. Itse odotin autossa, nelinkontin etupenkillä, huusin, itkin. Ihmiset vaan tuijottaa ja ihmettelee et mikä tota vaivaa. Autossa oltiin aika lailla vartin verran, kunnes sanoin, et takaisin sairaalaan.

Taysissa mua vastassa oli toinen kätilö. Tää toinen kätilö oli tosi mukava ja otti meidät lämpimästi vastaan. Sanoin sille et pakko saada jotain lääkettä, . Kätilö lähti hakemaan 1g Panadolia ja kehoitti mua käymään lämpimässä suihkussa ja et saisin olla sielä niin kauan kuin haluaisin. Tää suihku oli SVO:LLA missä odotettiin, kunnes synnytys lähtis käymään.

Suihkun jälkeen menin tomin luokse ja siinä hetken istuttiin ja käyrälle pyydettiin taas. Oltiin siinä vaiheessa tosi väsyneitä. Nukuttu 3 tuntia vaan.  Tehtiin sisätutkimus. Kohdunkaulaa oli jäljellä centin ja olin auki vaan centin.. Kun olin käyrällä tuli niin voimakkaita supistuksia... Muistan vaan sen, et itkin sielä huoneessa ja hoitaja tuli kysymään: tekeekö noin kipeetä. Kyyneleet vaan valu. Hoitaja siirsi mut lepohuoneeseen ja Tomi tuli sinne kanssa nukkumaan.

Klo: 10:30 hoitaja tuli sanomaan, et mut siirettäis osastolle kunnes synnytys käynnistyis kunnolla. No aika piakkoin lähdettiin sitten osastolle ja sain sairaalavaatteet ylläni. Sairaalavaatteet tekee kyllä kaikista sairaan näköiseksi.. Meidän osastokätilö oli hirveen kiva. Näytti mulle paikkoja ja kun päästiin huoneeseen sain kipulääkkeettä ja menin taas suihkuun istumaan hetkeksi. Tomi jäi huoneeseen nukkumaan.

Suihkussa olo oli aivan kamala ja en voinut nousta ylös omin voimin.. Suihkun jälkeen taas käyrälle ja tehtiin sisätutkimus. Olin EDELLEEN 1 cm auki, mut kohdunkanavaa oli jäljellä vaan 0,5 cm. Kerrottiin sitten siinä samalla, että kun kohdunkaulankavana häviää kokonaan niin silloin rupeaa aukeamaan nopeammin. Supistukset vaan voimistuivat ja voimistuivat ja huusin sielä huoneessa ja itkin. Mun vieressä oli joku toinen nainen, joka ootti kans käynnistyksen tapahtuvan. Oli varmaa mukavaa kuunnella kun toinen huutaa ihan pääsuorana. Tomi onneksi anto paljon tukea ja lohdutti. parin tunnin päästä siitä, Tomi lähti käymään kotona syömässä ja lepäämässä. Soitin kätilölle, et sattuu niin kamalasti. Hoitaja tulija sain jotain vahvaa lääkettä lihakseen ja nukahdin hetkeksi.

Herättyäni Tomi oli jo tullut takaisin ja melkein samantien alko taas ne kuuluisat supistukset, jonka takia kävin taas suihkussa ja olin sielä taas tunnin. Huimas päässä ja oli muutenkin heikko olo. Suihkun jälkeen menin sain ensimmäistä kertaa ruokaa TAYS:ssa. Yritin syödä, mut eihän siinä olotilassa mitään pystyny tekeen. Äiti tuli myös käymään kattomassa mua, kun on sielä töissä

Klo: 17:00 Huoneeseen astui uusi kätilö. ihana, mukava ja hauska sellanen. Tuo kätilö olis mun kanssa siihen saakka, kunnes menisin synnyttämään. 
Teki sisätutkimuksen ja kappas olin auki 2 cm ja kanava oli kokonaan hävinnyt. Kätilö laitto käyrälle ja olin siinä hetken. Totes ääneen, että jos tähän malliin jatkuu niin menisin tänään synnytämään. Tunnin kuluttua Kätilö tuli uudestaan ja teki jälleen kerran sisätutkimuksen. Olin vajaa 4 cm auki!! kysyin siltä olsiko mitenkään mahdollista päästä jo synnytysaliin. Haluaisin ilokaasua. Kätilö tokas, et tottakai pääset. Olin niin onnellinen, että nyt alkaa tapahtuun!

Klo: 19:30 olin synnytyssalissa numero 13. Äiti saatto meidät sinne kätilön kanssa. Äippä hyvästeli, anto suukon poskelle ja toivotti onnea. Tomi oli luvannut ilmoitella miten kaikki menee mun porukoille. Synnytyssalissa mut laitettiin käyrälle ja SAIN SITÄ ILOKAASUA!!
 
Tunti sen jälkeen ilokaasu ei enää auttanut. Epiduraali laitettiin ja vartin kuluttua, en tuntenut mitään kipua. Tomi kysy tunnenko mitään, kun supistuksia vaan tuli ja tuli ja niin voimakkaasti. Oli niin mukava olo ja vedin ilokaasua aina välillä ihan muuten vaan kun rentoutti niin mukavasti. Tomikin veti aina välillä sitä ja meillä oli aika hauskaakin. 

3 tunnin jälkeen kätilö tarkisti tilanteen ja olin 5 cm auki. Kätilö kysy haittaako, jos puhkastais kalvot, jotta synnytys nopeuttuisi. Vastasin et siitä vaan. Kätilö pyysi toista kätilöä avuksi ja sinne meni kalvot. Tunti sen jälkeen alkoi taas niin voimakkaat kivut, et sain toisen kerran vielä epiduraalin. Klo 01:20 kätilö tuli tarkistamaan tilanteen ja olin 7 cm auki ja pyysin lisää epiduraalia, vaikka en kauheasti ees tuntenut mitään kipua. Pistin sitten silmät kiinni ja yritin nukahtaa. 

Klo 02.20 herään siihen tunteeseen, et tekee mieli ponnistaa. Tuntu ihan siltä, et olisi hirvee paskahätä. Soitin kätilöä paikalle. Kätilö tuli tarkistamaan tilanteen ja sano että " no ihmekkös tekee mieli ponnistaa. Oot jo kokonaan auki". 

Siinä vaiheessa iski paniikki. Aattelin, et kaikki on kohta ohi ja musta tulee äiti. Ponnistusvaihe ei tehnyt kipeää. Ainoastaan silloin, kun tunsi vauvan pää. Ponnistuvaihe meni mielestäni nopeasti, vaikka kestikin 43 min... Ei tullut repeämiä onneksi. 

Ponnistuvaiheen lopussa huusin monesti kätilölle etten kestä enää, en pysty enää ponnistamaan. Tomi otti mun olkapäästä kiinni ja puristi sitä monesti ja toisti: kyllä sää kestät ja jaksat, anna mennä vaan , ei enää kauan.

43 minuutin jälkeen meidän pikkuinen neiti syntyi. Hän ei heti itkenyt ja oli vähän veltto, joten vietiin virvoitukseen ja tuli 5 minuutin kuluttua takaisin luokseni. Kyllä se hetki, kun sain hänet syliini. Se tunne kun sillä oli kaikki hyvin. Siinä itkettiin onnesta ja kyllä tuore isukki oli niin ylpeä. 

Meidän pienokainen paino 3275 g ja oli 52 cm pitkä. Hänellä oli paljon hiuksia päässä syntyessään. 

En olis jaksanut synnytystä niin hyvin ilman Tomia. Jakso kannustaa ja lohduttaa, vaikka oli nukkunut huonosti. Mulla on kyllä maailman ihanin mies ja olen niin onnellinen, kun oon saanut niin paljon kaikkea hyvää elämältä ja vielä enemmän, kun mitä oon koskaan toivonutkaan. 

Ensimmäistä kertaa mun sylissä <3

Isukin sylissä <3