Ennen tykkäsin mennä ja tehdä ja käydä paljon ulkona. Nyt musta jotenkin tuntuu, että raskauden jälkeen musta on tullut hirvee kotikissa. Haluan oikeastaan vaan olla kotona. Kaverit saa kyllä tulla kylään, mut mun on jotenkin hirveen vaikee lähteä yhtään mihinkään, jos ei oo pakko.
Huomenna olis tarkotus lähteä naapurin kanssa kaupunkiin ja se tarkoittaa sitä et matkustaisin ekaa kertaa bussilla Sofian kanssa. Jotenkin se jännittää, vaikka tiiän et hyvin se menee. Mut mitäs jos jostain syystä Sofia saa jonkun itkukohtauksen? No se jää nähtäväks. Eli huomenna me mammat käydään syömässä ja muutenkin vähän kattomassa mitä kaupungissa tapahtuu. Musta on kivaa, et on joku kaveri joka asuu noin lähellä ja jolla on melkein samanikäinen lapsi, kun meillä. Voi aina vaihtaa kuulumiset ja muutenkin jutella vauva-asioista, käydä puistossa, kävelyllä yms.
Ihmiset jolla ei ole lapsia, ei myöskään välttämättä jaksa puhua niistä. Yleensä kun kavereitten kanssa oon ulkona tai muutenkin jossain, yritän mahdollisimman vähän puhua Sofiasta, paitsi jos joku kyselee jotakin. Työkaverit teki mulle selväks jo silloin kun raskaana olin, et musta ei sais tulla sellanen ihminen joka vaan puhuu kokoaika omasta lapsesta. No kyllä mä toisaalta ymmärrän niitä, mutta tollanen kommentti olis voinut jäättää sanomattakin :)
Onneksi viikonloppuna taas pääse maalle vähän rentoutuun. Sielä on aina niin ihana olla. Meillä on Tomin kanssa edessä sellainen pikku projekti. Olis tarkoitus maalata meidän ruokailupöytä tummaksi, jotta sopis paremmin sisustukseen. Laitan jossain vaiheessa kuvia, kun jaksaa tästä uudesta kämpästä :)