Lukijat

keskiviikko 10. huhtikuuta 2013

Kuulumisia!

Oltiin Sofin kanssa neuvolassa. Neidillä oli paino noussut reilut 600 g ja pituutta 3 cm tullut lisää.

Neuvolatädin teksti:

Jäntevä, hyväntuulinen tyttö. Siro, kasvaa hyvin. 

Tosiaan tuntuu, että meidän pikku neiti kasvaa liian nopiaa.. Voispa aikaa vaan pysäyttää. Kohta ei mahdu enää syliin ja poikakaveritkin alkaa kyläilemään..

Kyllä tulee ikävä näitä vauva-aikoja, ollaan me mietitty Tomin kanssa, että noin 2-3 vuoden päästä tulisi toinen pikkuinen Sofian kaveriksi. Sofian kanssa on ihanaa olla kotona, vaikka välillä väsyttää ihan pirusti.. Tomi lähti maanantaina ensimmäistä kertaa Sofian syntymän jälkeen töihin ja kyllä näin alussa tuntuu hieman haikealta olla yksin kotona vauvan kanssa. Miettii kokoaika, et miten pärjää, mutta eiköhän ajan kanssa tottuu ja rupee rutiinitkin selkeytyyn. Harmittaa tietysti näin alussa kun Tomi on tosi väsy tullessaan töistä ja ei oikein jaksa tehdä mitään muuta nukkumiseen lisäksi.

Noo viikonloppuna sitten keritään enemmän seurustella :) Ollaan pienokaisen kanssa paljon käyty kavereilla kyläilemässä ja tää viikko onkin sitten täynnä tekemistä. Päivät menee kyllä tosi nopeasti ja oltiin tänään pitkästä aikaa mun hyvää kaveria kattomassa, kyllä viihdyttiin sielä hyvin. Naureskeli paljon ja ei oikeastaan kertaakaan itkeny. Vieraskoree kun ollaan!

täytyy ruveta käymään täällä useammin kirjoittelemassa. Tuntuu välillä ettei kerkiä tekeen oikeastaan mitään omaa, kun täytyy pikkuisen kanssa paljon olla. Pikkuhiljaa hyvää tulee :) 


 Kaislitäti ja Sofia <3

5 kommenttia:

  1. Muakin jo vähän jännittää minkälaista tulee olemaan vauvan kanssa kahdestaan kotona, vaikka en oo vielä edes synnyttänyt :D yritän asennoitua niin, että se tulee ihan luonnostaan ajan kanssa, että arki opettaa :) ihana tukka pikkuisella, niin paksu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta kohta sää synnytät! apua! voin kertoo että synnytyksessä pahinta on ehkä ne supistukset ja sitten kun saat epiduraalin niin ei enää satu yhtään! mulle laitettiin kahdesti epiduraali ja otin ilokaasua kans ihan muuten vaan kun se tuntu niin kivalta päässä.. :D Oli niin rentoutunut olo ja nukahdinkin hetkeksi ja si ku heräsin oli hirveä ponnistumisentarve ja olinkin kokonaan auki ( jee ) :) mutta mutta.. mun synnytys kesti 20 h :D toivottavasti sun kestäis paljon vähemmän! ja hei kyllä se arki alkaa nopeasti rullaamaan! vauvan kanssa on ihanaa olla kotona ja puuhailla kaikkee. Me ollaan just useasti kavereilla käymässä tai mun porukoilla :) neiti tykkää hirveesti käydä joka paikassa ja jos joskus ei käydä niin on aika itkunen... :D

      Poista
    2. ja juu sillä on hirmun pitkä tukka ja paksu! ei ole vielä yhtään lähteny tukka. Vaikea kuvitella miltä Sofia näyttäis ilman tukkaa. :D

      Poista
  2. Niin hyvä tuo tukka!! Ja Gaysli <3 meijjä Raffe painaa jo 7600g... Kamalaa miten se kasvaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Raffe on tosiaan aika iso poika voi että! kohta pääsen ottaa rafun syliin! heii sitten kun espooseen tulla käymään voit vaikka laittaa sofun hiukset :D hahaa

      Poista